Rekami - Kortepohjakosketus

Päivä on koittanut: Rekami on julkaissut uuden albuminsa Kortepohjakosketus. Vanhana Emännäntien asukkaana tähän on pakko iskeä hampaat ja korvat kiinni heti julkaisupäivänä. En ole vielä kuunnellut levyltä muuta kuin sinkut, ja aion nyt jakaa rehelliset ensifiilikset, joita albumi herättää. On mielestäni siistiä lukea muiden ja omia vanhoja ajatuksia teoksista, jotka kokee ensimmäistä kertaa. Mielipiteet voivat muuttua ajan myötä, joten on hauskaa saada talteen ne autenttiset ensireaktiot.

Kuvassa näkyy vanha Kortepohjan koulu ennen "pohjakosketusta". Ei hätää, kaikki kääntyi lopulta hyvin, ja nyt samalla paikalla seisoo uusi koulu. Toivotaan, että Rekamin kohdalla käy samoin.

Levyn nimi antaa ymmärtää, että ollaan käyty syvissä vesissä. Viime albumilla Pianotunnit Rekami mainitsee "kortepohjanoteerauksen", mutta nyt ollaan ehkä vielä syvemmällä? Se selviää. Haluan vielä todeta, että nautin Rekamin musiikista paljon. Jos mietin viimeisimpiä albumeita: Karonkkaa tulee kuunneltua vieläkin silloin tällöin, ja yleensä alusta loppuun. Tekee mun päivän sisältää monia helmiä ja soi usein julkaisuvuotenaan, mutta nykyään harvemmin kokonaisuudessaan. Pianotunnit maistui hyvin paljon tullessaan, etenkin levyn alkupään biisit, jotka puhuttelee edelleen. Uunituore albumi eroaa edellisistä siinä, että Rekami on ottanut enemmän tekijöitä tuotantopuolelle. Katsotaan, mitä albumi pitää sisällään – ja jaatteko samoja fiiliksiä kanssani.

Huh. Albumi on nyt kuunneltu, ja tajusin asettaneeni itselleni melkoisen haasteen. Rekamin tyyliin biiseissä on paljon tekstiä, eivätkä viestit ole aina ilmeisiä, vaan ne pitää kaivaa esiin. Siksi ensikuuntelulla on vaikea analysoida kaikkea – mutta se eipä se olekaan tarkoitus. Fiilistellään yleistä ensivaikutelmaa.

Odotin vielä synkempää mielenmaisemaa kuin mitä todellisuudessa sain, mutta ehkä parempi näin. Albumi tarjoaa paljon uudelleenkuunteluarvoa, koska kaikkea ei saa kiinni kerralla. Kuten Eevil Stöö toteaa Kaleidoskooppi-biisillä: "Kuuntelen Rekamia kun tarviin aivojumppaa."

Tässä parhaita juttuja levyltä mielestäni tällä hetkellä – käydään kappale kappaleelta:

Big Ben
Tykkäsin eniten Andrein kertsin äänensävyn vaihteluista – kuulosti erittäin hyvältä. Andrei oli itselleni uusi tuttavuus.

Hyvää pressii
Rekami sai ujutettua koko SWOT-analyysin kentät peräkkäisiin laineihin, tätä ei odota rap-biisissä, vaikka yrittäjiä hekin ovat brändeineen päivineen. Vaikutuin ja naurahdin.

Kaikki menee
Tykkäsin ehkä liikaakin lainista "en oo playboy vaan nörtti" oli meinaan samaistuttava.

Parikymppisii
Tässä Rekamilla mielestäni albumin paras verse. Hyvä flow ja tarina etenee luontevasti. Laini "vedet silmissä, mutten silti ollut paniikis siltikää" jäi jotenkin mieleen.

Ei säätöi
Rekami kertoo KPC:n olevan alun perin akronyymi sanoista Kriso, Pyry ja Chosen. Enpä ollut tullut ajatelleeksi. Noita tageja on näkynyt Kortepohjassa siellä sun täällä ihan niin pitkään kun muistan. Mulle ja frendeille se on aina tarkoittanut Kortepohja Cityä. Hauska kuulla mitä KPC kollektiivi oli ajatellut perustamishetkellään.

A.S.A
Tiedättekö tunteen, kun pelaa vanhaa Pokémonia ja yhtäkkiä tulee taistelu paikassa, jossa et oleta? Sellainen fiilis tuli, kun Gettomasa aloitti kertsin, ilman, että häntä oli merkitty biisiin. Yllätys toimi, oli mieluisa Pokémon. Paras juttu biisissä mulle ei kuitenkaan ollut kertsi, vaan Sami Hedberg -läppä. Rekami sanoo nerokkaasti, ettei voi Pihlderbergin päämiehenä (Bergin headman) lipsua, koska se voi vahingoittaa labelia. Eli hyvä läppä ja tarkoitus sen takana, iso peukku.

Super Sub
Sinkuista tätä kuunnellut eniten. Erikoista ja siistiä on, että mukana on New Yorkilainen tuottaja Camouflage Monk, ja biittihän se vaan toimii. Rekami kertoo albumin vikalla biisillä kengänkokonsa olevan liian iso todellisuuteen, mutta reach ulottuu nähtävästi Atlantin yli. Paras kohta mulle oli viimeiset lainit:
"Herkistelin jurrissa ku katoin isän kuvaa. Se pyysi et ku aika jättää sen, ni pidä juhlat. niin mä teinkin niin mä teinkin, niin mä tein, niin mä tein." Kosketti, enkä odottanut. Myös aina propsit, kun mainitaan sipsejä biiseissä: "Tuo mun kartanoon lastuja, jos dipit puuttuu." Sipsiläpät kunniaan – ei jätetä sitä taakkaa vain Krison harteille. Hänen sormensa on jo valmiiksi Hot Rodeista oranssina.

Tarantella
Tämä biisi kuulostaa siltä, miltä levyn kansikuva näyttää. Synninpäästöltä. Miellyttävää kuunneltavaa, vaikka aiheet ovat synkkiä. Äänestä ei ehkä kuule kaikkea, mutta voin kuvitella, että taustalla on paljon tunnetta. Pitänee kuunnella lyriikat tarkemmin. Laini "ei satu vaikka astutaan varpaille, kun on kolme kokoa liian isot kengät jalassa" jäi mieleen tästä. Rekamin musiikissa mulle kiinnostavaa on tasapaino itsevarmuuden ja nöyryyden välillä. Ei tiiä biisistä milloin talossa on megaboss.

Jos summataan vähän fiiliksiä. Kortepohjakosketus mainitsee ainakin Auvilankujan, KPC:n ja Kierteen. Pidän itseäni onnekkaana, että ymmärrän Jyväskylä-viittauksista suurimman osan – se tuo musiikin lähemmäs itseäni ja nostaa pisteitä täten omissa kirjoissa. Fiilis levystä on, että se vaatii useita kuuntelukertoja, jotta merkitykset sanojen takana biisien selkenee. Ei ole kevyimmästä päästä tämä, mutta en sellaista odottanutkaan.

Ja vielä kommentti ulkopuolisista tuottajista: vaikka tuotannossa enemmän porukkaa kuin muissa Rekamin viimeisissä albumeissa (pl. kabinettimusiikkia), kuulostaa musiikki silti Rekamilta. Ei siis hätää. Super Sub ja Kaikki menee erottuvat joukosta, koska soundi on hieman erilainen mitä Rekalta tottunut kuulemaan, mutta se tuo levylle raikkautta. Propsit Rekamille rohkeudesta kokeilla eri lähestymistapaa.

Tästä Rekamin Kortepohjakosketus kuunteluun: https://open.spotify.com/album/3RiYGDzpRpPbNkKzxvYZJT?si=C-rlmBkbQ96OD178Fv841Q